Alkukesä oli ollut kylmä, sateinen ja tuulinen. Inarijärvi oli ollut nihkeä antamaan kalaa. Vain yksittäisiä kaloja oli tullut sieltä täältä. Alkukesän ottivärit olivat vaihtelevia, kuitenkin sini-violetti voittoisia.
Nyt oli ihanteellinen uistelusää, ilma +16 C, vesi + 13 C, puolipilvinen ja heikko koillistuuli. Olimme liikkeellä viime kesän jättitaimen porukalla, Matti Martikainen ja Teemu Poussu vahvistettuna Rauno Poussulla. Lähdimme uistelemaan puoleltapäivin Ukonselältä kohti Mergamia. Heti tärppäsi alamittainen taimen, sen jälkeen oli hiljaista, kunnes klo 12.40 plaanarista irtosi siima ja räikkä alkoi päristä iloisesti. Teemu tarttui vapaan ja minä tyhjensin veneen perän vavoista.
Aluksi kala vei siimaa 50 m ja nousi pintaan veneen takana. Ja näytti siltä, että se alkaa seurata venettä. Sitten se painui pohjaan ja juroi sinne, vettä oli 25 m.
Siima alkoi loppua uhkaavasti, täytyy kääntyä takaisin kalan luo. Purimme toisen plaanarin pois ja ajoimme kalaa kohti ja saimme siimaa takaisin kelalle. Ajoimme hitaasti kalan ympärillä ja nostimme kaikki vieheet ylös. Nyt olimme voitolla ja Honda suoritti väsytystä. Matti hoiteli kipparin tehtäviä ja Teemun kanssa olimme vuoroin vavassa ja Rauno antoi teräviä kuusamolaisia neuvoja ja kommentteja. Katselin vapoja, mikä viehe puuttuu. Jihuu !!! Veto-vaappu, omatekemä ja ainoana pyynnissä. Violetti selkä, valkeat kyljet ja mustia pisteitä.
Se antoi viime kesänä 3-kiloisen taimenen.
Tunnin kuluttua vonkale nousi pintaan 40 m:n päässä veneestä katsomaan meitä, tuumasi, tuonne en ainakaan halua ja painui takaisin syvyyksiin. Se kuljetti meitä syvyyksissä vajaan kilometrin. Kokeilimme väsytystä suoraan vesipedon yläpuolelta, mutta se lähti heti pyrkimään veneen alle, joten päätimme pysytellä hieman sivummalla. Kala ei tehnyt mitään isoja ja teräviä pyrähdyksiä ja se väsytteli Teemua ja minua vuoron perään.
